joitakin päiviä myöhemmin

Kaikki meni perseelleen niin kuin aina. Mikään ei toimi, eikä tule toimimaan, ainakaan lähitulevaisuudessa. Kävin tänään tutustumassa itsenäistyvien asuntoon ja se oli pelottavaa. Siellä oli ihmisiä. PALJON ihmisiä. Kaikki katsoivat minua niin kuin lehmä uutta porttia.

Sinne mun olisi tarkoitus muuttaa sitten kun täytän 18. Mutta mietin yhä sitä Vammalaan muuttoa. Se voisi olla ihan virkistävää, kun ei olisi näitä samoja pieniä ympyröitä, mitkä täällä päin ovat. Pieniä ympyröitä karkuun. Karkuun omaa itseään. Ehkä en koskaan pääse tästä paskasta.

Rakastuin silmiisi

Rakastuin silmiisi, vaikka paholaiselta vaikutit. Sanoit: pysy kaukana, mutta en totellut. Olin sinun kokonaan. Ja samalla tiesin särkeväni sydämen jos toisenkin. Kuitenkin kaikki oli kuin unelmaa. Kuin unta, joka ei loppuisi koskaan.

You are so hypnotizing

Kaikki tuntuu olevan jotenkin nurinkurin. Mikään ei oikeastaan ole kohdillaan. Tai sitten minusta taas vain tuntuu siltä. Olen nyt siis Hämeenlinnassa. Nuorisopsykiatrian osastolla. Täällä ei juurikaan ole mitään tekemistä. Olen vain nukkunut ja ollut iPodilla netissä. Terosta ei ole kuulunut mitään. Se on varmaan karannut vuodeosastolta. En tiedä. Yritin soittaa sille, mutta se ei vastannut. Eli joko se on tupakalla tai se on karannut.

kuule mun toive mä haluan pois, eikö aikani jo täynnä ois.

Nyt on tilattu ambulanssi ja mennään niemeen. Että sinne sitten. Ja sieltä luultavasti Lahteen. Toivon, että nyt jonnekkin, ihan mihin vaan, kunhan vaan pois. Elämä ei kanna kauhean pitkälle. Se ei kanna ollenkaan, siltä se tuntuu.

Terokin on ilmeisesti niemessä, en ole varma kun soitin sinne, niin ne ei tiennyt yhtään mitään. Tai ainakaan se nainen ei tiennyt. Soittelen sinne uudestaan tänään. Jos siis saan pitää puhelinta yms. Kaikki tuntuu vaan kaatuvan päälle. Tekisi mieli itkeä, mutta kyyneleitä ei tule. Se on rasittavaa, itku auttaisi edes vähän.

En ymmärrä mikä elämässä on niin vaikeaa. Se vain on niin ylivoimaisen vaikeata aina välillä. Kukaan ei oikein tunnu ymmärtävän sitä. Ei kukaan koe maailmaa niin kuin mä koen. Enkä mä koe maailmaa niin kuin joku muu sen kokisi. Mun elämä on mun elämä. Ja mä näen sen omalla tavallani. Mikään ei oikein tunnu miltään. Ei elämisen arvoiselta todellakaan. Ei niin yhtään miltään. Se vaan on niin vaikeaa.

terveisin tuntematon potilas.

potilaita me kaikki

Mä pyydän kuulkaa mun toive: mä haluan pois.

se joksi muutuin

Voi kuinka mä kaipaankaan mennyttä. Sitä aikaa jolloin olin vielä minä. Enkä joku muu joka halusin niin kovasti olla silloin. Aika on muuttanut mua paljon. Kokemukset on opettanu ja tuska kiristänyt kaulaa. Tarvisin hoitoa. Äite ei usko sitä. Se vaan sanoo että lopeta näytteleminen. Ei se ymmärrä yhtään mitään. Tuntuu ettei kukaan ymmärrä. Tai noh, ehkä joku, mut niin. Kirjoitan vain randomia ajatuksen virtaa. Pelkkää paskaa siis. Kun on niin ahdistunut, että hyvä jos henkeä saa. Keuhkoihin sattuu, kädet tärisee eikä jalat oikeen kanna syömättömyyden takia.

Sain alas yhden jogurtin. Se on alku. Mutta muuta ei ole tänään sitten mennytkään alas.

Lääkärin pitäisi kohta tulla katsomaan mua. Nähdään sitten mihin minut siirretään, jos siirretään minnekään. Onko se Vammala vai onko se Hämeenlinna vai jokin muu paikka. En tiedä. Masennus vaan iskee kovilla päälle eikä hellitä otettaan yhtään. Se vain jatkaa kuristamistaan enemmän ja enemmän.

Masennuksesta yleensä parannutaan. YLEENSÄ. Niinpä.