sain eilen soiton hoitokodista

Olen laihtunut viime aikoina kuusi kiloa. Ei tee mieli ruokaa. Ei tee mieli mitään. Ei tee mieli ollenkaan yhtään mitään. Hear me saying, i don't want to be here. Tämä on kai jonkin sortin alku. Ensimmäinen teksti on aina vaikein kirjoittaa. En oikein tiedä mitä sanoa, kertoa - kirjoittaa. Ehkä kirjoitan sitä miltä minusta tuntuu.

Tuntuu kuin seinät kaatuisivat päälle ja että taivas putoaisi niskaani. Vaikkei se välttämättä ole niin. Siltä minusta kuitenkin tuntuu. Minulla on diagnosoitu vakava masennus psykoottisin oirein, ja minulla on selkävamma, koska putosin parvekkeelta. Joudun käyttämään pissakatetreja. Joudun ottamaan ulostuslääkettä, että paska kulkisi. En enää juurikaan näe mitään elettävää tässä elämässä.

Ja vielä se kun lastensuojelu on sotkeutunut asioihini... He rajoittavat kaikkea. En saa elää tai mennä miten haluan, ja täysi-ikäisyyteen on enää kaksi kuukautta (vajaa itseasiassa). Minut heitettiin pihalle kodistani viime vuoden marraskuussa, juuri ennen kolmatta hoitojaksoani Vammalan Purressa. Sen jälkeen menin lastenkotiin, josta karkailin jatkuvasti. Nyt olen Nokian terveyskeskuksessa. Kaikki on päin mäntyä. Mikään ei toimi tai tule toimimaan. Minulla ei ole tulevaisuutta. Tai on, onhan jokaisella, mutta siltä se tuntuu.

Plus sitten vielä se etten jaksa enää. En vain jaksa. Kuule mun toive, mä haluan pois.